~*~*~*~

FI MVA BH TK1
COSSAK'S WYNNE-VAUGHAN
&
WALLAROO MISS MONEYPENNY

~*~*~*~

Tokoon tutustuin Miinan kanssa, ja sen kanssa tokoileminen olikin aivan mahtavaa loppumattoman innon ja iloisuuden takia.  Toko on myös ensimmäinen laji jota olen itse kisannut.

Koirieni kanssa en ole minkään tokoryhmän jäsen, ja treenaan itsenäisesti. Tämä on toisaalta hyvä asia, toisaalta huono, helposti tulee mentyä aina tutulle kentälle ja tuttujen ihmisten kanssa. Onneksi treeniseuraa löytyy, ja neuvojakin saa tarvittaessa.

Mallan kanssa tie on vienyt avoimeen luokkaan, ja yhteistyö on alkanut sujumaan ihan eri tavalla kuin alkuaikoina. Mallan kanssa on mukava treenata ja kisata nyt kun luotto koiraan on kasassa ja Mallalle on saanut rakennettua hyvän motivaation. Alussa motivaation kanssa oli ongelmia.

Seelan kanssa on tarkoitus harrastella tokoa myös, kunhan pieni tosta kasvaa. Keskittymiskykyä tuntuu löytyvän jo nyt, mutta antaa toisen kasvaa hiljalleen.

Agilitystä on tässä matkan varrella muodostunut mun ja Mallan päälaji, joka on alkukankeuksien jälkeen lähtenyt etenemään aika kivasti. Ohjaaja on edelleen se parivaljakon onnettomampi osapuoli, mutta välillä radalla jo natsaa koiran kanssa niin hyvin, että eiköhän meistä ihan kelvollinen parivaljakko Mallan kanssa tule.

Mun agihistoria alkoi jo 1998 kun Miinan kanssa lähdettiin harjoittelemaan ensin nuorelle koiralle sopivia esteitä ja vuoden iässä ruvettiin hyppyyttämäänkin.  Miinalla ja mulla on hieno tittelikin:  Liperin Kennelkerhon Vuoden Agilityedistyjä 1999! Todellisuudessa Miina oli agikentällä HIRVIÖ. Se oli niin kiihkeä ja röyhkeä, että jos ei menty tarpeeksi kovaa ja tarpeeksi selvästi niin se tirpaisi ohjaajaan vauhtia näykkäämällä persuuksista - että enpä minä sen kanssa 11-vuotiaana yksinkertaisesti pärjännyt. Näistä kokemuksista huolimatta kiinnostus agilityn harrastamista kohtaan säilyi, ja Mallan kanssa olikin mahtavaa, kun alkeiskurssipaikka saatiin.

Malla on säkäkorkeudeltaan medi, mittautin sen kahdella tuomarilla samanaikaisesti, jottei myöhemmin tulisi mitään epäselvyyttä sen kanssa, missä säkäluokassa se saa kisata ja missä ei. Ykkösen kyynärpään takia olinkin päättänyt, että jos se maksiksi mitataan, niin meidän harrastus jää siihen. Ei onneksi tarvinnut.

Kisaaminen aloitettiin alkuvuodesta 2009, ja mulle ohjaajana on iso haaste kyetä keskittymään jännityksestä huolimatta. Ohjaajaherkän koiran kanssa mun sekoilut näkyy heti koiran suoritusvarmuudessa, ja Malla on sen verran nopea ja tsäpäkkä, että se vaatisi mun täyden keskittymisen ja panoksen radalla.

Agi on ollut aina mulle ja Mallalle harrastus, jossa arjen ongelmat on unohtuneet. Se on aina ollut tosi hyvin ohjattavissa, ja keskittynyt tekemiseen muitten koirien kyttäilyn sijaan. Meidän yhteistyö ja kontakti arjessa on parantunut agilityn myötä.

Treenaamme Mallan kanssa Muuramen seudun kennelkerhon riveissä, ja samassa seurassa Seelakin aloittelee uraansa.

HAKU:

Meidän ei pitänyt ruveta harrastaan pk-lajeja sen enempää. Sitten vietettiin Mallan kanssa kesä 2007 hakumetsässä ja harjoiteltiin tuulella etsimistä, ja se olikin tosi mielenkiintoista ja hauskaa. Mutta kun ei Mallasta ikinä kuitenkaan hakukoiraa tule. Ja ei se ikinä sitä BH-koetta pääse läpi

Sitten tein päätöksen, että ei jatketa ainakaan syksyn, ettei Miinan yksinoloajat veny. Keskitytään muihin lajeihin. Kesä 2008 suunnitelmat menikin yhtenä yönä ihan nurinpäin, ja me jäätiin Joensuuhun, ja... vietettiin sitten toinenkin kesä hakumetsissä.

Pahaksihan tämä tilanne muuttui, kun BH-kokeeseen mentiin vähän yllättäen ja se meni läpi hyväksytyksi.  Tällä hetkellä pk-puolen jutut ovat jäissä.

MUUTA

Mallan kanssa on vähän pelleilty koiratanssin kanssa, erään tuotoksen voi katsoa täältä:
MALLA THE ACD(C)